Asuntojen vuokraus on kasvavaa liiketoimintaa ja vuokralaisille joustava tapa asua. Asuntojen kunnossapito ja sen tuoma asumismukavuus ovat tärkeässä roolissa. Putkiremontti on yksi rakennuksen elinkaaren suurimpia perusparannustöitä ja sillä on isot vaikutukset asumisen laatuun. Vuokranantajalle remontin hinta on yksi tärkeistä valintakriteereistä, mutta myös sen kesto on vuokrausliiketoiminnan kannalta merkittävä. Jos remontti sujuu mahdollisimman pienin häiriöin ja peräti ilman evakkoon muuttoa, on sillä luonnolisesti vaikutusta vuokrasuhteeseen puhumattakaan asuntojen lyhyestä tuottamattomasta ajasta.
Tähän päätyi myös Helsingin kaupungin asuntotuotanto ATT Pukinmäen kiinteistöjensä saneerauksessa. Helsingin kaupunki
remontoi Pukinmäessä kuusi vuonna 1967 valmistunutta kerrostaloa, joiden kaikkiin porraskäytäviin asennettiin kuilumoduulit.
Kaikissa kuudessa kiinteistössä on kolme asuinkerrosta, 20 porrashuonetta ja yhteensä 156 asuntoa. Vesijohto-, lämpö-, sähkö- ja telenousut asennettiin valmiiksi eristettyjen moduulien sisälle. Osa moduuleista oli räätälöity kohteen mittojen mukaan.
Heka-Pukinmäen kohdalla kuilumoduulien käytön puolesta puhui se, että aikoinaan rakennettuja putkistokuiluja tarvittiin nyt lämmön talteenottojärjestelmän ilmastointikanavia varten. Pääsyyt moduulien valintaan olivat kuitenkin niiden asentamisen helppous ja käyttöön liittyvät tekijät.
Heka-Pukinmäen kohteen vastaavan mestarin Jari Kosusen mukaan merkittävä etu on myös se, että putkien asennus moduuleihin ei määrittele märkätilojen asennusaikataulua. Sekä märkätiloissa että porrashuoneistossa voidaan työskennellä samanaikaisesti. Tämä nopeuttaa remonttiaikataulua merkittävästi. Asennusprosessia nopeuttaa ja tehostaa sekin, että sähköjohdot ja putket eivät ole jaloissa haittaamassa remontti- ja asennustöitä.
Hekan Pukinmäen kuuden kerrostalon 156 asuntoon tehtyä putkiremonttia hoiti Uudenmaan Mestari-Rakentajat Oy. Kuvassa rakennusmestari Jari Kosunen ja porrashuoneeseen tehty kuilutoteutus, jossa on käyttöveden ja lämmön nousujohtojen lisäksi sähköjohdot.
Hekan Pukinmäen kuuden kerrostalon 156 asuntoon tehtyä putkiremonttia hoiti Uudenmaan Mestari-Rakentajat Oy. Kuvassa rakennusmestari Jari Kosunen ja porrashuoneeseen tehty kuilutoteutus, jossa on käyttöveden ja lämmön nousujohtojen lisäksi sähköjohdot.
--> none
--> @media @mq-ms 480px ->
--> @media @mq-sm 768px ->
--> @media @mq-md 992px ->
--> @media @mq-lg 1200px ->
--> xs - 479px extra small
--> ms 480px - 767px medium small
--> sm 768px - 991px small
--> md 992px - 1199px medium
--> lg 1200px - large